Curon - Tuomme osaajat ja avun lähellesi

Meistä

Voimankantavana ajatuksenamme on auttaa suomalaisia sosiaali- ja terveydenhuollon sekä varhaiskasvatuksen alojen yrityksiä ja yhteisöjä heidän työvoimatarpeissaan etenkin kansainvälisiä osaajia rekrytoimalla ja heidän relokaatiostaan huolehtimalla. Hoivakodit saavat meiltä myös tukea päivittäiseen johtamiseensa konsultoinnin tai vuokrajohtajuuden avulla.

Lisäksi Curon Helpperi -kotiapulaisemme auttavat monipuolisesti kotitalouksia sujuvammassa arjessa.

Curon on vuonna 2022 perustettu yritys.

Työnhakijoille

KV rekrytointi

Relokaatiopalvelut

Curon Helpperi

Miksi Curon?

 Laaja osaaminen kansainvälisestä rekrytoinnista

Sosiaali- ja terveydenhuollon ja varhaiskasvatusalojen asiantuntija

Joustavaa tekemistä ja vahvaa prosessiosaamista

Arvomme

Joustavuus

Pystymme reagoimaan nopeasti markkinoiden muutoksiin ja vastaamaan luovasti asiakkaidemme muuttuviin tarpeisiin.

Rehti toiminta

Tavoitteenamme on yhdistää oikeat ihmiset oikeisiin työpaikkoihin. Työskentelemme avoimesti ja läpinäkyvästi. Kunnioitamme työntekijöitämme, ja pidämme heistä huolta rekrytointiprosessin eri vaiheissa.

Vastuullisuus

Otamme kaikessa toiminnassamme huomioon vastuullisuuden. Noudatamme lakeja sekä yleisesti hyväksi todettuja käytäntöjä. Kansainvälisen rekrytoinnin toimintaamme ohjaavat eettiset ohjeet ja suositukset.

Kotimainen palveluyritys

Meillä on juuret lujasti Suomessa ja sen myötä halu kantaa kortemme yhteiseen kekoon. Olemme iloisia, että arvostat kotimaista Avainlippu-palveluamme!

Pyydä tarjous

Ei niin pientä asiaa, etteikö meihin voisi olla yhteydessä! Ota yhteyttä ja keskustellaan, miten voisimme olla avuksi. Meillä on ilo auttaa!

Jätä lomakkeella tarjouspyyntö kansainvälisen rekrytoinnin tai relokaatiopalvelujen projektillesi.

Työnhakija, ole hyvä ja jätä yhteystietosi täällä.

+358 50 5759 101

people@curon.fi

12 + 2 =

Yhteenveto

Tämä verkkosivusto käyttää evästeitä parantaakseen käyttökokemustasi, kun selaat sivustoa. Näistä evästeistä välttämättömäksi luokitellut evästeet tallennetaan selaimeesi, koska ne ovat olennaisia verkkosivuston perustoimintojen kannalta. Käytämme myös kolmannen osapuolen evästeitä, jotka auttavat meitä analysoimaan ja ymmärtämään, kuinka käytät tätä verkkosivustoa. Nämä evästeet tallennetaan selaimeesi vain suostumuksellasi. Sinulla on myös mahdollisuus kieltäytyä näistä evästeistä. Joidenkin evästeiden estäminen voi kuitenkin vaikuttaa selauskokemukseesi.

Käytämme evästeitä sisällön ja mainosten personointiin sekä liikenteemme analysoimiseen. Jaamme myös tietoja sivustomme käytöstä mainos- ja analytiikkakumppaneidemme kanssa, jotka voivat yhdistää ne muihin antamiisi tietoihin tai heidän keräämiinsä tietoihin palveluidensa käytöstä.