Kansainvälinen rekrytointi

Kansainvälinen rekrytointi

Me Curonilla erikoistumme kansainväliseen rekrytointiin, jotta sinä voisit keskittyä oman toimintasi kehittämiseen. Palkkaamme hoitajia hoivakoteihin, vammaisten palveluihin sekä varhaiskasvatukseen.

Curonin kansainväliset rekrytointipalvelut ovat kustannustehokas tapa löytää motivoitunut osaaja yritykseesi tai yksikköösi. Maksat kertakorvauksen toteutuneista rekrytoinneista.

Rekrytoimme yritykseesi tai yksikköösi sairaanhoitajia, hoiva-avustajia ja lastenhoitajia.

Olemme vastuullinen toimija: Kaikkea toimintaamme ohjaa kansainvälisen rekrytoinnin eettiset ohjeet ja suositukset.

Me huolehdimme työntekijöiden rekrytoinnista, kielikoulutuksesta ja relokaatioprosessista.

Sinulla on myös mahdollisuus rekrytoida ruotsinkielen perusteet taitavia työntekijöitä.

Yhdessä kanssasi hoidamme työntekijän perehdytyksen työhön ja työympäristöön sekä autamme oppisopimuskoulutuksen järjestämisessä.

Rekrytointiprosessi Suomen ulkopuolelta kestää kokonaisuudessaan n. 6-12 kuukautta, halutusta kielitasosta riippuen. Kysythän meiltä kuitenkin lisää kansainvälisistä työntekijöistämme, verkostoissamme voi olla nopeastikin apuja yksikköösi.

Rekrytointi- ja relokaatioprosessi

1 Rekrytointi

  • Haastattelu ja soveltuvuustesti
  • Koulutuksen ja osaamisen verifiointi
  • Terveystarkastus
  • Suomi-valmennuksen käynnistäminen
  • Kielikoulutuksen aloittaminen
  • Työlupaprosessin käynnistäminen

2 Relokaatio

  • Saapuminen Suomeen
  • Lentokenttäkuljetus
  • Opastus asuinalueille
  • Asunnon järjestäminen
  • Viranomaisrekisteröinnit (DVV, Kela, Vero, pankki)

3 Töiden aloitus

  • Mahdollisen oppisopimuskoulutuksen aloitus
  • Työt yksikössä alkavat
  • Suomen kielen opiskelu jatkuu

    Miksi Curon?

     Laaja osaaminen kansainvälisestä rekrytoinnista

    Sosiaali- ja terveydenhuollon ja varhaiskasvatusalojen asiantuntija

    Joustavaa tekemistä ja vahvaa prosessiosaamista

    Pyydä tarjous

    Ei niin pientä asiaa, etteikö meihin voisi olla yhteydessä! Ota yhteyttä ja keskustellaan, miten voisimme olla avuksi. Meillä on ilo auttaa!

    Jätä lomakkeella tarjouspyyntö kansainvälisen rekrytoinnin tai relokaatiopalvelujen projektillesi.

    Työnhakija, ole hyvä ja jätä yhteystietosi täällä.

    +358 50 5759 101

    people@curon.fi

    6 + 3 =

    Yhteenveto

    Tämä verkkosivusto käyttää evästeitä parantaakseen käyttökokemustasi, kun selaat sivustoa. Näistä evästeistä välttämättömäksi luokitellut evästeet tallennetaan selaimeesi, koska ne ovat olennaisia verkkosivuston perustoimintojen kannalta. Käytämme myös kolmannen osapuolen evästeitä, jotka auttavat meitä analysoimaan ja ymmärtämään, kuinka käytät tätä verkkosivustoa. Nämä evästeet tallennetaan selaimeesi vain suostumuksellasi. Sinulla on myös mahdollisuus kieltäytyä näistä evästeistä. Joidenkin evästeiden estäminen voi kuitenkin vaikuttaa selauskokemukseesi.

    Käytämme evästeitä sisällön ja mainosten personointiin sekä liikenteemme analysoimiseen. Jaamme myös tietoja sivustomme käytöstä mainos- ja analytiikkakumppaneidemme kanssa, jotka voivat yhdistää ne muihin antamiisi tietoihin tai heidän keräämiinsä tietoihin palveluidensa käytöstä.

    Saadaksesi lisätietoja Googlen kolmannen osapuolen evästeiden toiminnasta ja tietojesi käsittelemisestä, katso: Googlen tietosuojakäytäntö