Curon – vastaus kriisialojen henkilöstöhaasteisiin

27 touko, 2024

200 000 – onko luku sinulle tuttu? Näin monta uutta työntekijää arvioidaan tarvittavan Suomessa sosiaali- ja terveyspalveluiden alalle vuoteen 2030 mennessä. Kaksisataatuhatta, ihanko oikeasti? Entäpä luku 40 000? Tämä taas on arvio siitä, kuinka moni näistä työntekijöistä on rekrytoitava Suomen ulkopuolelta. Ja tämä vaje on siis pelkästään sote-alalla. Kuten kaikki tiedämme, myös Suomen varhaiskasvatus on kriisissä. Joidenkin arvioiden mukaan tarvitsemme tässä samassa ajassa noin 12 000 uutta varhaiskasvatuksen opettajaa alalle, ja tässä luvussa ei edes ole mukana päiväkodeissa työskenteleviä sosionomeja tai lastenhoitajia.

Jotain on tehtävä – ja niinhän me teimme! Perustimme uuden yrityksen, Curonin, vastaamaan kriisialojen henkilöstöhaasteisiin. Toiminta-ajatus oli selkeä alusta asti: kuromme kiinni henkilöstövajetta sosiaali-, terveys- ja varhaiskasvatuksen aloilla muun muassa kansainvälisen rekrytoinnin avulla. Haluamme olla mukana kehittämässä koko toimialaa, parantamassa alan pitovoimaa ja olla esimerkillinen työantaja työtekijöillemme. Siitähän se nimikin sitten tuli yrityksellemme. Curo muuten tarkoittaa latinaksi niin asioiden kuin ihmisten hoitamistakin.

Mukana Curonin perustajatiimissä ovat huipputyypit: Ringa Tuomikoski, Kati Stenius, Anna Nanning ja Tuula Schreurs. Ringalla ja Katilla on rautainen ote rekrytoinnista, Suomen sote-alasta kuin HR:stakin ja kokemusta kansainvälisen rekrytoinnista. Anna ja Tuula toivat pakettiin mukaan verkostonsa ja kansainvälisen rekrytoinnin osaamisensa Aasiasta, jossa ovat asuneet yhteensä noin 25 vuotta, sekä kokemuksensa varhaiskasvatuksesta ja kouluttamisesta. Arvelimme, että olemme tämän koplan kesken rekrytoineet yhteensä ainakin 350 sote- ja varhaiskasvatukseen työntekijää.

Jos muuten mielessäsi kävi, että Suomeen ei ole tulijoita, olet väärässä! Maailmalla on aivan liikaa henkilöitä, jotka tekevät ympäripyöreää työpäivää ilman lomia ja pidempiä vapaita, ja ainakin osassa ammattiryhmissä tulijoita on jonoksi asti. Suomessa heillä on mahdollisuudet itsensä kehittämiseen sekä nauttia järkevästä vapaa-ajasta työpäivien vastapainona. Ensimmäiset rekrytointimme Singaporessa ovat olleet jättimenestys! Meille tärkeitä asioita kaikessa tekemisessä on kumppanuus, tasa-arvo, läpinäkyvyys ja luotettavuus. Kotimaisen ja kansainvälisen rekrytoinnin lisäksi palveluihimme kuuluvat henkilöstönvälitys, HR-palvelut ja relokaatiopalvelut. Ole yhteydessä meihin niin autamme sinua saamaan otteen sote- ja vaka-alojen HR-haasteista. Tavataan yhteisen työn merkeissä!

Ota yhteyttä!

Tutustu myös muihin artikkeleihin

Yhteenveto

Tämä verkkosivusto käyttää evästeitä parantaakseen käyttökokemustasi, kun selaat sivustoa. Näistä evästeistä välttämättömäksi luokitellut evästeet tallennetaan selaimeesi, koska ne ovat olennaisia verkkosivuston perustoimintojen kannalta. Käytämme myös kolmannen osapuolen evästeitä, jotka auttavat meitä analysoimaan ja ymmärtämään, kuinka käytät tätä verkkosivustoa. Nämä evästeet tallennetaan selaimeesi vain suostumuksellasi. Sinulla on myös mahdollisuus kieltäytyä näistä evästeistä. Joidenkin evästeiden estäminen voi kuitenkin vaikuttaa selauskokemukseesi.

Käytämme evästeitä sisällön ja mainosten personointiin sekä liikenteemme analysoimiseen. Jaamme myös tietoja sivustomme käytöstä mainos- ja analytiikkakumppaneidemme kanssa, jotka voivat yhdistää ne muihin antamiisi tietoihin tai heidän keräämiinsä tietoihin palveluidensa käytöstä.